Pääsivulle

Tallinn - Tallinna - Reval
kauppaa, käsityöläisiä, kiltoja
 
    Vuonna 1285 Tallinna oli hyväksytty Hansaliittoon, mikä merkitsi sen historian ensimmäistä suurta kukoistuskautta kauppa- ja käsityöläiskaupunkina. Tallinnan kautta kulki Pihkovasta ja Novgorodista länteen mm. turkiksia, hylkeennahkaa ja pellavaa, vastakkaiseen suuntaan taas verkaa ja suolaa. Suolaa vietiinkin sellaiset määrät, että keskiaikaisen Tallinnan sanottiin olevan suolalle rakennettu. Vuonna 1372 kaupungin asukasluku oli kasvanut 4000 henkeen, ja parhaimmillaan keskiaikana se nousi 6000:een, joten Tallinnaa on voitu pitää keskikokoisena pohjoiseurooppalaisena kaupunkina.

(c) Kuvat / Photo: Markku Aalto-Setälä 1998
    1300-luvulta alkaen oli kiellettyä rakentaa kivitaloja muualle kuin kaupunkimuurien sisäpuolelle. Kielto oli sotilasstrateginen: piirityksen tullessa puiset esikaupungit poltettiin, ettei vihollinen saisi niihin sillanpääasemiaan. Tämä kielto poistettiin vasta vuonna 1858, millä seikalla lienee vaikutuksensa Tallinnan nykyiseen kaupunkikuvaan.
    Tallinnan keskiaikainen hallintomalli on ollut nykykulmasta katsoen hieman kummallinen: yläkaupungissa, siis Toompealla, pitivät valtaa aateliset, alakaupungissa taas porvaristo ja ylipäätäänsä kauppiassääty. Kauppiassäädystä valittu raati hoiti sekä hallinnollisia että oikeudellisia tehtäviä alakaupungissa ja huolehti mm. kaupasta sekä rakennustoiminnasta.
    1300- ja 1400-luvuilla Tallinnan raati koostui 24 raatiherrasta ja neljästä pormestarista. Raadin jäsenen kuoltua raati täydensi itse itseään kauppiasylhäisön piiristä. Tämä kaksijakoinen hallintomalli säilyi Tallinnassa pääpiirteissään 1800-luvun loppuun saakka. Käytännössä entisaikojen Tallinnalla on ollut varsin laaja itsemääräämisoikeus suurten pohjoissaksalaisten hansakaupunkien tapaan.
    Erittäin merkittävä ja valtaa todella hallussaan pitänyt organisaatio oli kiltajärjestelmä. Kiltoja alkoi syntyä 1300- luvulla, jolloin käsityöläiset alkoivat muodostaa ammattikuntia. Killat koostuivatkin alun perin eri ammattikuntien edustajista, ja varsin pian ne alkoivat ottaa vastuulleen hyvinkin erilaisia vallankäyttömuotoja.
    Killoista mahtavin, Suuri kilta, oli vuosisatoja epäilemattä merkittävin vaikuttaja Tallinnan yhteiskunnallisen elämän kaikilla aloilla; raadin edustajat ja pormestarit valittiin poikkeuksetta sen jäsenistä. Suurella killalla oli myös monopoli suolan ostamiseen laivoista sekä sen vähittäismyyntiin. Tämä ei ollutkaan mikään pikkumonopoli, koska tiedetään, että esim. 15.7. 1442 - siis yhden päivän aikana - Tallinnaan saapui 57 suolalastissa ollutta laivaa. Suuren killan perustamisaikaa ei tarkkaan tiedetä, mutta vuonna 1325 se oli jo varmuudella olemassa. Sen jäseneksi hyväksyttiin vain vakaavarainen, naimisissa oleva porvari, jolla oli oma talo ja jota vähintään kaksi killan jäsentä suositteli. Valintapäivinä oli alkoholin nauttiminen kiellettyä koko kaupungissa. Suuren killan valta ulottui yksittäiseen ihmiseen, jopa hänen pukeutumiseensa saakka. Henkilökohtaiset juhlat, kuten häät ja merkkipäivät, kustannettiin killan varoista, mutta toisaalta väärintekijöitä varten oli oma vankityrmänsä...

     

    Kiltamainen, mutta sotilaallisempi järjestö, oli Mustapäiden veljeskunta, jonka oletetaan syntyneen 1300-luvun puolivälin tienoilla. Tämän veljeskunnan mukaan suomalainen runoilija Martti Haavio otti runoilijapseudonyymikseen P. Mustapää. Veljeskunnan suojeluspyhimys, mustapää pyhä Mauritius, koreilee tänäkin päivänä järjestön kauniin renessanssitalon portaalissa osoitteessa Pikk 26. Mustapäiden jäseniksi hyväksyttiin etupäässä sellaisia kauppiaita, jotka eivät vielä voineet kuulua Suuren kiltaan, koska olivat poikamiehiä tai eivät omistaneet kauppahuonetta Tallinnassa. Mustapäihin kuului myös sivistyneistöä: kirjailijoita, opettajia, professoreja. Veljeskunnalla oli osastoja myös muissa Liivinmaan kaupungeissa.

    Vuosisatojen mittaan sotien runtelemalla Liivinmaalla annettiin Tallinnan puolustus nimenomaan Mustapäiden johdettavaksi, ja vaikuttaa siltä, että tuo järjestö myös velvollisuutensa hoiti, niin paljon sankaritarinoita on jäklipolville säilynyt.
    Koko kukoistavan kaupungin kuolema ei ollut kaukana, kun Novgorod sulki länteen suuntautuvan kauppahuoneensa vuonna 1494. Se merkitsi vakavaa iskua Tallinnalle kauppapaikkana. Mutta tapansa mukaan kaupunki toipui tuosta iskusta, ja 1500-luvun alkupuolella Tallinnan Venäjän kanssa käymä kauppa oli entistä laajempaa.
    Vaurastumisen myötä myös kaupungin puolustuskyky parani. Tanskalaisten rakentamassa ympärysmuurissa oli vielä 1300-luvun keskivaiheilla vain kymmenkunta suhteellisen vaatimatonta vartiotornia, mutta 1530-luvulla määrä oli jo kolminkertainen, ja puolustusmuuria korotettiin ja vahvistettiin jatkuvasti.
    Renessanssin aikakaudella, siis lähinnä 1500-luvulla, tapahtui Tallinnan historiassa paljon. Uskonpuhdistus vuosisadan alkupuolella oli omiaan ravistelemaan yhteiskunnallisia oloja, ei suinkaan vakiinnuttamalla niitä. Valtataistelu aateliston ja raadin välillä tiukkeni, ja toisaalta käsityöläisammattikunnat alkoivat vaatia oikeuksia osallistua vallankäyttöön. Vuonna 1558 puhjennut Liivinmaan sota, joka kesti 25 vuotta, toi mukanaan vallanvaihdoksen. Vuonna 1561 alkoivat Toompella isännöidä ruotsalaiset. Kalpaveljesten ritarikunta oli vuosisataiset tehtävänsä tehnyt ja sammui tyystin. Ruotsalaiskautta kestikin sitten noin 150 vuotta.
    Ruotsinvalta
    Ruotsalaisvallan aika 25- ja 30-vuotisine sotineen ei alkuvaiheessaan ollut kovinkaan lupaavaa aikaa tallinnalaisille. Iivana Julman joukot - jopa viisikymmentuhantiset - piirittivät kaupunkia pariinkin otteeseen: vuosina 1570-71 lähes seitsemän kuukautta ja vuonna 1577 seitsemän viikkoa. Piiritykset olivat rankkoja. Vihollisen ympäröimässä kaupungissa riehuivat säännölliset ruttoepidemiat, ja elintarviketilanne oli heikko.
    Mutta Tallinna puolustautui sankarillisesti ja jäi venäläisiltä valloittamatta. Kaupungin itäpuolella sijaitsevan, hieman toista sataa vuotta aikaisemmin rakennetun (valmistui 1436) birgittalaisluostarin Iivanan joukot sen sijaan onnistuivat tuhoamaan vuonna 1577. Jäljelle jäi mahtava päätyseinä, joka on pystyssä nykyäänkin.
    Ruotsalaisille pohjoiden Baltian hallinta merkitsi tukevaa otetta Itämeren herruuteen ja vasta saavutettuun suurvalta-asemaan. Tallinnaa alettiinkin kehittää Ruotsin hallinnolliseksi ja sotilaalliseksi keskukseksi silloisella Liivinmaalla. Emämaan asianhoitajana toimi legendaarinen ranskalaissyntyinen sotilaspäällikkö Pontus de la Gardie. Liivinmaan ja Viron kehitykselle oli merkityksellistä Tarton yliopiston perustaminen Kustaa II Aadolfin hallitusaikana vuonna 1632. Yliopiston tulo lähistölle vaikutti Tallinnan sivistyselämään, kuten oli vaikuttanut kaupunkiin jo vuotta aikaisemmin perustettu lukio.
    Westfalenin rauhan jälkeen 1600-luvun loppupuoli oli Tallinalle kasvun aikaa. Novgorodista vietiin Tallinnan kautta esimerkiksi pellavaa ja hamppua sekä turkiksia, joista oravannahat olivat kysytyimpiä. Tärkeä vientituote oli myös kynttilöiden valmistuksessa tarvittu vaha. Toiseen suuntaan kulki jalometalleja: tinaa, hopeaa, kuparia, platinaa. Suuria tuloja saatiin verasta; hollantilaiseen verkaan oli vain harvalla varaa, mutta hyvää oli myös englantilainen tai ranskalainen laatu.
    Venäläisvalta
    Takaisku tuli kuitenkin 1700-luvun alussa; vuonna 1700 alkoi suuri Pohjan sota, jonka seurauksena Ruotsi menetti suurvalta-asemansa. Syyskuun 29. päivänä vuonna 1710 ruttoepidemian riivaama Tallinna antautui Pietari Suuren joukoille kuukauden piirityksen jälkeen
    Teksti lainattu ja koostettu useista eri lähteistä - kuvat sivujen ylläpitäjän Tallinnassa ottamia kesällä 1998.